May asui ihan tavallisessa perheessä hieman oudossa asuinympäristössä. Eräänä iltana May katseli ulos ikkunasta pimeyteen isänsä tutkiessa tähtiä siellä jossain. Hänen isänsä oli tähtitieteilijä. "May! Nyt nukkumaan!" Mayn äiti huusi hieman hermostuneesti. "Olen huutanut sinulle jo kaksi kertaa. Eikö kolmas jo riitä??" Mayn äiti jatkoi. May oli ainut lapsi. Hänellä oli äiti, isä sekä mummo, joka asui heidän kanssaan samassa talossa. "Mutta kun isää ei näy missään..." May sanoi hiljaisella äänellä. "Kyllä se siellä jossain on." Mayn astellessa portaita ylös ikkunasta välähti kirkas vihreä valo. Mayn isä juoksi sisään ja käski kaikkien mennä turvaan. Joku tai jotkut yrittivät tunkeutua sisään Mayn isän yrittäessä estää sitä. Pian Mayn isä antoi periksi ja sisään juoksi ainakin 10 vihreää olentoa. Mayn äiti nappasi Maytä kädestä ja juoksi keittiöön hänen kanssaan. Keittiössä Mayn äiti avasi maton alla sijaitsevan perunakellarin ja käski Mayn piiloutua sinne. "Tule pois sieltä vasta, kun et kuule enää mitään ääniä!" Mayn äiti sanoi Maylle. Tuntien kuluttua May avasi luukun. Talo oli täysin tuhoutuneena hänen ympärillään. Kaikki muut olivat kuolleet paitsi May. Verta oli pitkin talon jäännöksiä. May purskahti itkuun nähdessään äitinsä, mummonsa ja isänsä vähän matkan päässä kuolleena. Hänen oli aloitettava elämä alusta tyhjällä tontilla pienen rahamäärän kanssa.
2067839.jpg
Tässä on May Diamond. Hän on perinyt kauneutensa äidiltään ja taitonsa isältään. Mayn elämäntoiveena olisi, että 6 hänen lapsistaan menisi naimisiin. Tavoitteena hänellä on perhe ja horoskoopiltaan hän on leijona. Luonteeltaan May on tälläinen 3-10-3-5-4. May pitää miehistä joilla on muokatut hiukset ja hyvä kunto inhokkina hänellä on ylimääräiset kilot.
2067858.jpg
Jäljelle jääneillä rahoilla May sai rakennettuaan itselleen pienen talon. Sinne hän sai ostettua sängyn, lavuaarin, vessanpytyn, suihkukaapin, jääkaapin, hellan jossa on samassa uuni, tiskipöydän palan, nojatuolin ja maalaustelineen(??? oliko toi sen oikea nimi:D)
2067884.jpg
Talon tuhoutumisen aikana Mayn tarpeet olivat laskeneet kellarissa aika lailla. "Hyvä tämä hana on aivan toimiva... En ostanut turhaan" May puheli itsekseen hyvästä ostoksesta.
2067907.jpg
May päätti tulla hyväksi maalaajaksi. "Jonain päivänä minusta tulee hyvä maalaaja ja jään eläkkeelle ja maalaan tauluja lapsistani, lapsenlapsistani ja toivottavasti lapsenlapsenlapsista" May unelmoi.
2067896.jpg
May ei ollut mikään hyvä kokki, joten hän vain laittoi valmisruuan uunin ja odotti kunnes se oli kypsä.
2067906.jpg
Ruoka näytti maistuvan Maylle hyvin, olihan hänellä aikamoinen nälkä.
2067918.jpg
Pian eräs ystävällisen näköinen nainen toi postin. May oli hieman yksinäinen joten hän päätti käydä tervehtimässä postinkantajaa.
2068170.jpg
2068171.jpg
Pian tämän jälkeen naapurit tulivat kyselemään tapahtumista. "Mitä oikein tapahtui?" Amanda Heatwood kyseli uteliaana. "Itseasiassa en tiedä juurikaan tapahtumista, koska äiti käski minun mennä piiloon perunakellariin. Olin siellä niin kauan, että ne oliot häipyivät" May selitti hieman ylpeänä. May kuvitteli, että hänestä tulisi kuuluisa tämän tapahtuman myötä. "Siis koko teidän talo tuhoutui? Rakensitko tuon sitten uusista tarvikkeista vai käytitkö vanhoja?" Toivo Evans kysyi myös uteliaana. "Ihan koko talo tuhoutui ja ostin sitten uudet tarvikkeet" May selitti. Uteliaita naapureita riitti.
2068186.jpg
Toivon ja Amanda lähdettyä May päätti, että hänen oli etsittävä itselleen töitä. "Otan sellaisen josta saa mahdollisimman paljon palkkaa" May tuumi itsekseen. Hän löysi töitä politiikka-alalta. May oli nyt kampanjatyöntekijä ja hän saisi siitä 308§ päivässä. May ei ollut tottunut töihin ja aikaisiin herätyksiin, koska hänen isänsä ja äitinsä olivat ennen tehneet töitä ja May oli ollut joko koulussa tai kotona mummon kanssa. Nyt May kulutti viikostaan tiistain,torstain,perjantain,lauantain ja sunnuntain töiden tekemiseen.
2068218.jpg
May oli aina unelmoinut unelmiensa miehestä, mutta sitä ei ollut koskaan näkynyt. Tämän miehen nähtyään May ajatteli, että toivoa oli sittenkin olemassa. Miehen nimeä May ei ollut muistanut kysyä, koska mies lumosi Mayn komeudellaan.
2068230.jpg
May myi lavuaarin ja osti tilalle seinäpuhelimen. Hän päätti kokeilla löytyisikö stadista yhtä hyvännäköisiä miehiä kuin tämä äsköinen. "Hei! Täällä May Diamond. Voisitteko lähettää minulle taxin? Olisin menossa stadiin... Joo... Kyllä... Kiitos!"
2068275.jpg
May lepäsi sängyssä vähän ennenkuin taxi saapui. Sen takia May lähti stadiin yövaatteilla, mutta eikai sitä kukaan huomaisi.
2068298.jpg
2068305.jpg
Ensimmäisenä vuorossa oli keilahalli. Mayn tyylistä huomasi, ettei hän ollut koskaan ennemmin keilannut, sillä ensimmäisellä vuorolla ei kaatunut yhtäkään.
2068308.jpg
2068321.jpg
Toinen kerta toden sanoo. May onnistui kaatamaan jopa neljä keilaa. (Anteeksi seinät ja timantti noissa kuvissa!)
2068325.jpg
Kun May kyllästyi keilaukseen oli seuraavan paikan vuoro.
2068285.jpg
Seuraavaksi May suuntasi paikkaan nimeltä Bileys pureus. (Oisko ollu noin...??) Sieltä hän löysi mielenkiintoisen laitteen, jonka nimi on magnetohytkytin. Siellä pyöriminen näytti hieman pelottavalta. Ainakin Mayn ilmeistä päätellen.
2068331.jpg
Magnetohytkyttimen jälkeen May tapasi salaperäisen naisen. Nainen kertoi nimekseen Kreivitär Viikin. "Sillähän on ihan sininen iho" May ajatteli, muuta ei missään tapauksessa ääneen.
2068337.jpg
Mayn jutellessa Kreivitär Viikin kanssa nuoret olivat vallanneet tanssilattian. "Katso nyt! Tuolla näyttää menevän lujaa" Kreivitär Viikki huomautti Maylle. "Juu... Olisikohan juonut jotain vettä väkevämpää??" May kysyi samalla katsoen miestä vähän halveksuvasti.
2070566.jpg
Heti kun May pääsi kotiin suihku oli kova sana. "No hei biletyksessä tulee kuuma ja hiki, enkä halua haista hieltä koko päivää taino oikeastaan iltaa..." May puheli ilmeisesti huonekaluilleen.
2070586.jpg
May oli vaihtanut puhelinnumeroita päivällä tavanneen miehen kanssa. Stadista ei löytynyt ketään yhtä hyvännäköistä, joten May päätti olla rohkea ja soittaa hänelle. Tietenkään Mayn tuurilla mies ei ollut kotona tai sitten se ei vain halunnut vastata.
2070602.jpg
Yö oli alkanut tehdä jo tulojaan ja Mayta alkoi hieman väsyttää kunnes...
2070667.jpg
"Kuka siellä nyt tähän aikaan vielä soittaa!?!?!?" May kirosi itsekseen. "Moi! Löysin kivan paikan Stadista! Mennäänkö sinne?" Kreivitär Viikki kyseli hieman innostuneena. "No hmm... Taidan jättää tällä kertaa väliin, mutta tulisitko sinä käymään täällä minun luonani??" May vastasi ja yritti samalla vähän piristää Kreivitärtä. "No joo... Tulen sinne" Kreivitär sanoi hieman alakuloisena.

Tähän loppuu ensimmäinen jakso. Kommentteja